Käyttökokemuksen parantamiseksi tämä sivusto käyttää evästeitä (Lisätietoja). Käyttämällä palvelua sallit evästeiden käytön.

Ilmoita tapahtumasta | Palaute

pudis.fi

- tilaa temmeltää -

Pudasjärvellä tehtiin vuoden 2016 aikana lukuisia positiivisia tekoja, jotka ovat tuottaneet kaupungin asukkaille iloa ja hyvää mieltä. Näiden esiin nostamiseksi Pudasjärven kaupunki käynnisti alkuvuodesta yleisöäänestyksen vuoden 2016 parhaasta kaupunkiteosta. Äänestykseen oli kerätty kattava listaus paikallisia hyviä tekoja, mutta myös omia sai ehdottaa. 

Voittaja löytyi kirkkain luvuin

Ylivoimaisella ääntenenemmistöllä (116) kansa valitsi Vuoden 2016 kaupunkiteoksi Päivi Pohjanveden masinoiman joulumuistamisen yksinäisten ja vähävaraisten vanhusten hyväksi.

Idea joulumuistamisesta kypsyi Päivi Pohjanveden mielessä loppuvuodesta. Hänen isoäitinsä oli kuollut kesällä, eikä sen jälkeen ollut kenen luona käydä kyläilemässä ja laulella vanhoja lauluja. Päiville tuli mieleen, miten vähän vanhuksia muistetaan, vaikka hekin ovat tärkeä ryhmä keskuudessamme. Hän tiesi, että on vanhuksia, joilla ei käy ketään kylässä tai raatilla. Saatikka, että saisivat lahjoja tai heitä jotenkin muistettaisiin.

Päivi päätti kokeilla saisiko muitakin innostumaan ajatuksesta. Hän lähestyi ensin seurakunnan diakoniatyötä, mutta heillä ei ollut resursseja ja neuvoivat lähestymään Oulunkaaren kotipalvelua. Siellä Aila Tauriainen-Lohvansuu innostui ja lupasi kysyä henkilökunnalta suunnilleen määrän paljonko paketteja tarvitaan.

Tietoa joulupakettien keräämisestä meni Päivin omalle sekä Puskaradio Pudasjärvi ja Tehdään Hyvää Pudiksella - sivuille Facebookiin. Idea aiheutti innostusta ihmisten parissa. Tarve oli noin 40 pakettia, mutta loppujen lopuksi niitä kertyi 74 pakettia. Se ylitti Päivin suurimmatkin haaveet. Lahjat tulivat yksityisiltä ihmisiltä sekä seurakunnan diakoniatyöltä, joka lahjoitti Unelmatehtaan avajaisista saamansa tuoton tähän vanhusten joulumuistamiskeräykseen. K-Supermarket lahjoitti kahvia.

Kotipalvelun henkilökunta vei paketit vanhuksille kotikäyntien yhteydessä. Päiville keräys toi joulun sekä suurimman lahjan – antamisen ilon.

Pudasjärven kaupunki onnittelee Päiviä suvereenista voitosta ja kiittää häntä upeasta ideasta sekä vapaaehtoistyöstä sen toteuttamiseksi.

Palkitsemistilaisuus

Juhlallinen palkitsemistilaisuus pidetään kaupunginvaltuuston kokouksen alkajaisiksi 30.5.2017. Palkitseminen näytetään suorana lähetyksenä kaupungin Youtube-kanavalla osoitteessa www.pudasjarvi.fi/youtube.

Äänien jakautuminen

Äänestyksessä annettiin yhteensä 288 ääntä, jotka jakautuivat seuraavasti:

  • Päivi Pohjanveden tempaus joulumuistamisen yksinäisten ja vähävaraisten vanhusten hyväksi: 116
  • Hirsikampuksen valmistuminen koululaisille: 77
  • Ysärifestareiden järjestäminen kansalaisadressin avulla: 33
  • Huonokuntoisten rakennusten katoaminen kyläkuvasta: 25
  • Pudasjärven ja Tuulijärven uimarantojen puhdistustalkoot: 16
  • Keskustan kesäkukkakampanja: 5
  • Kesätorin tietopiste: 3
  • Team Hyvä Mieli: 3

Äänen saivat myös seuraavat:

  • Valkoisella autolla kylältä pulloja keräävä partasuinen mies
  • Terapiakoira Diana
  • Talkootyö sivukylien liikuntapaikoissa
  • Mauno Ruokankaan idea INR-potilaiden omasta vastaanottopalvelusta
  • Eput Pudiksella -tapahtuma
  • Kaupunginvaltuuston ulkoistamistoimet ulkopaikkakunnille
  • Karhupajan ruokajakelu vähävaraisille
  • Livojoen sillan peruskorjaus
  • Iijoen suojeleminen ja Kollajan altaan perumine

Yleisöarvonnan voittajat

Kaikkien äänestäjien kesken kaupunki arpoi pieniä yllätyspalkintoja. Arvonnan voittajat olivat:

  • Teija Ikonen
  • Soili Granlund
  • Irma Vainio
  • Maija Siliämaa
  • Juha Heikkilä

Voittajiin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Onnittelut kaikille!

Vuoden 2017 kaupunkitekoa etsitään tammikuussa 2018.

Lisätietoja antaa kehittämisjohtaja Jorma Pietiläinen, p. 050 455 2915, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.