Käyttökokemuksen parantamiseksi tämä sivusto käyttää evästeitä (Lisätietoja). Käyttämällä palvelua sallit evästeiden käytön.

Ilmoita tapahtumasta | Palaute

pudis.fi

- tilaa temmeltää -

Helmikuun 5. päivänä 1973 räntäsateen piiskatessa Kar-Airin De Havilland DHC-6 Twin Otter -matkustajakonetta (OH-KOA) suuntasi se matkansa Oulunsalon kentältä kohti Kuusamoa. Konetta lensivät kokeneet kapteeni Kauko Aapro ja sotalentäjänäkin kunnostautunut perämies Jarl "Kille" Arnkil. Lentomiehistön lisäksi koneessa oli mukana lentomekaanikko ja 15 matkustajaa, eli yhteensä 18 henkilöä. Vuonna 1968 valmistunutta ja 1972 Kar-Airin omistukseen siirtynyttä konetta oli käytetty aluksi malminetsintälentoihin ja talven ajaksi se siirrettiin Oulu–Kuusamo-reitille matkustajakoneeksi.

Ongelmat kasaantuivat onnettomuudeksi

Matka sujui aluksi täysin normaalisti, mutta matkan varrella sijainneen säärintaman läpi lennettyään lentokoneen siivet ja runko alkoivat jäätämään. Tämän lisäksi Kuusamoa lähestyttäessä toinen moottori yhtäkkiä sammui. Huonon lentokelin vallitessa lentäjät eivät uskaltaneet laskeutua tuolloin vielä vajaasti varustetulle Kuusamon kentälle, vaan päättivät kääntää koneensa ja palata takaisin Ouluun. Jään painon yhä lisääntyessä yhdellä moottorilla ja täydessä lastissa lentävä kone kuitenkin vajosi koko ajan hitaasti alemmas.

Lopulta kapteenin oli ilmoitettava lennonjohdolle pakkolaskusta. Koneen sijaintia hän ei osannut kertoa, mutta ehti juuri ja juuri mainita lakonisesti radioon, että "Torni näkyy ja mäkeen mennään". Tornilla hän tarkoitti ilmeisesti Iinattijärven Rengasvaaralla sijainnutta kolmiomittaustornia, joka vilahti ohitse sakeassa lumipyryssä. Matkustajille pakkolaskusta ei ehditty kertomaan, mutta takimmaisella penkkirivillä matkustajana istunut Finnairin kapteeni kiristi oma-alotteisesti istuinvyönsä, asettui pakkolaskuasentoon ja veti viltin päänsä yli.

Sitten rytisi. Kone riipoi Rengasvaaran päällä kasvavia kuusia latvoiltaan lyhyemmiksi ja syöksyi äänekkäästi röpeltäen läheiselle Saarisuolle. Kone luisteli pitkin metrisen kinoksen peittämää suon pintaa siipien katkoessa pienempiä männynkäkkäröitä mennessään ja lopulta pysähtyi. Kunnossa oleva moottori ei vain halunnut lopettaa työtään, vaan se jäi säätölaitteiden hajottua ulvomaan täysillä kierroksilla lähes kolmeksi tunniksi kenenkään kykenemättä sitä sammuttamaan.

Hetken hiljaisuuden jälkeen matkustajat havahtuivat kuin horroksesta ja ryhtyivät nopeasti etsimään ulospääsyreittiä. Pelkona oli, että käynnissä oleva moottori syttyisi tuleen ja polttaisi koko koneen. Koneen kapteeni Aapro oli jäänyt jumiin omalle paikalleen, eikä hänen irrottamisekseen ollut tässä vaiheessa mitään tehtävissä. Täytyi vain toivoa, että polttoaine loppuisi tai moottori muuten sammuisi.

Etsintä ja pelastuminen

Koneen etsinnät aloitettiin nopeasti. Maayksiköiden lisäksi etsintää oli suorittamassa Perämereltä jäänmurtajalta avuksi pyydetty helikopteri ja Ruotsin puolustusvoimien helikopteri, joka saapui ilmeisesti Luulajasta. Koska lentokoneen syöksyessä maahan sen kapteeni mainitsi nähneensä tornin, luulivat etsijät hänen tarkoittaneen mastoa, joten helikopteri etsi onnettomuuspaikkaa aluksi aivan väärästä suunnasta. Valmiiksi vähällä polttoaineella liikkeelle lähtenyt helikopteri jouduttiin tankkaamaan Oulunsalosta säiliöautolla tuodulla kerosiinilla ja kallista aikaa kului hukkaan.

Sillä välin onnettomuuskoneen matkustajat olivat päättäneet sytyttää suoniityllä sijainneen ladon tuleen. Jos sitä roihua ei kukaan näkisi, niin sitten ei auttaisi mikään! Ja olihan sen äärellä toki lämpimämpääkin. Noin kolmen tunnin odottelun jälkeen ruotsalainen helikopteri lopulta löysi onnettomuuspaikan ja matkustajia päästiin evakuoimaan. Sekä onnella että kapteenin taidolla vain lentomiehistö ja yksi matkustaja loukkaantuivat pakkolaskussa. Kapteeni Aapro itse oli ainoa vakavammin loukkaantunut ja lukuisten luunmurtumien aiheuttamien komplikaatioiden takia hän ei lentänyt enää koskaan.

Onnettomuuden syyt

Ilmailu-lehdessä 3/1974 on tiivistelmä onnettomuusraportista, jossa todetaan seuraavaa:

”Moottorin hajoaminen on johtunut moottorikorjauksen kokoonpanovaiheessa tapahtuneesta työ- tai asennusvirheestä. Roottorin kiinnityspiltti avautui moottoria purettaessa 70 lb-ins momentin voimalla kun kiinnityskireyden olisi pitänyt olla 420-460 70 lb-ins. Koko moottorinkorjausoperaatio oli surullinen tarina. Se suoritettiin Norjassa ilman suomaisten viranomaisten lupaa korjaamossa, jolla ei edes ollut norjalaisten viranomaisen hyväksymistä ko. tyyppisten moottorien korjaamiseen. Tutkijalautakunta esittää, että säännöllisessä reittiliikenteessä ei tulisi hyväksyä sellaista konetyyppiä, joiden suorituskyky ei täytä liikennekoneelle asetettavia vaatimuksia myös mahdollisesti esiintyvissä jäätävissä olosuhteissa.”

Koneen moottoreita ei kiireen takia oltu koekäytetty täydellä teholla, eikä koelentoa tehty. Korjattu moottori oli lopulta hajonnut vain reilun viiden lentotunnin jälkeen. Lisäksi voidaan myös spekuloida kysymyksellä, tekikö koneen kapteeni väärän ratkaisun päättäessään kääntää koneen takaisin Ouluun, eikä kokeilla laskeutumista Kuusamon kentälle.

Onnettomuuteen johtaneet syyt olivat monen tekijän summa, mutta kaikeksi onneksi vieläkin vakavammalta onnettomuudelta vältyttiin. Pahoin vaurioitunut lentokone tuotiin maastosta osina ja onnettomuustutkinnan päätyttyä se romutettiin.

Lähteet: flightforum.fi, fsnordic.net, Wikipedia, twinotterarchive.com (kuva)

Mitä sinä tiedät tai muistat tapahtuneesta? Osallistu keskusteluun!

Sinulla ei ole oikeutta kirjoittaa kommenttia. Rekisteröidy siis käyttäjäksi.